Kajaaninjoelta Konalle

Tiina Sarparanta on triathlonia tavoitteellisesti harrastava Kainuun Pyöräilijöiden mastersurheilija. Tiina on lunastanut MM-kisapaikan legendaariseen teräsmieskisaan Ironman Havaijille syksylle 2022. Tässä blogissa hän kertoo ponnisteluistaan kohti Konan laavakenttiä.

29.5.2022

Treeniä, treeniä ja testejä

Se on pian kesäkuu ja kauden eka kisastartti Vuokatin yötriathlonissa häämöttää. Treenit ovat menneet mukavasti ja olen päässyt ohjelman rytmiin hyvin. Aikaiset aamu-uinnit ja – lenkit ennen työpäivän alkua maistuvat, kun on valoisaa. Polvi tuntuu hyvältä eikä muitakaan vaivoja ole (vielä) ilmaantunut riesaksi. Toki aktivaatiojumppaa ja lihashuoltoa tulee tehtyä normaalia huolellisemmin ja enemmän. Siperia on opettanut.

Toukokuun kolmannella viikolla tuli sitten aika testata missä talven jälkeen mennään. Lyhyesti kiteytettynä luvassa oli tällaisen perusnulkkaajan inhokkiviikko. Vai nauttiikohan joku oikeasti näistä testijutuista?! Tuntemus on, että kunto ei ole ihan samanlaisessa tikissä kuin viime keväänä vastaavaan aikaan, koska talven treenit olivat enimmäkseen kuntouttavaa ja ylläpitävää eikä niinkään tuottavaa.  

Mun testiviikon treenit menivät pääpiirteittäin näin:

Maanantaina aamulla palautteleva 30 min pyörä. Illalla uinti 45 min, jossa pääsarja 30x50 vu (10*pk2-10*pk-vk-10*vk) l. 10 s

Tiistaina illalla oli FTP-testin vuoro, eli 20 minsaa niin kovaa kuin kintuista pääsee. Surkean kelin vuoksi ajoin sisällä, mikä tekee testistä vieläkin inhottavamman. Ja kyllä ne watitkin ovat sitkeämmässä sisällä kuin ulkona. Testin kulku toisti suurin piirtein samaa kaavaa kuin aikaisemin. Puolivälissä tuntuu, että OMG vielä puolet – jäljellä, ei pysty. Sen seurauksena homma hiukan notkahtaa kunnes juonesta saa taas kiinni viimeisellä neljänneksellä. Watit olivat kutakuinkin samat kuin vuosi sitten, joten lopputulokseen ollaan enemmän kuin tyytyväisiä tässä kohtaa. Takana on kuitenkin huomattavasti kevyempi harjoittelutalvi eikä tehoja ole tehty pyörällä eikä juosten.

Keskiviikkona olikin vain aamu-uinti, jossa pääpaino käsivedoissa.

Torstaipäivä alkoi kevyellä 30 min herättelevällä pyöräilyllä. Illalla sitten 5 km testijuoksu Renforsin lenkillä. Isompia odotuksia ei itselläni ollut, kun alla on tosiaan vain ihan peruslenkkiä. Testin alkuun verkkailin noin viisi kilsaa ja siihen sisältyi erilaisia drillejä ja muutamia lyhyitä reippaita vetoja. Jalat oli ens alkuun aika tukkoiset mutta kun lämpö hiipi lihaksiin, alkoi kulkukin tuntua paremmalta. Testi starttasi Kesäniemen sillalta. Matka eteni tasaisen vauhdin taulukolla ja kilometrivauhti pysyi loppuun saakka samana. Ensimmäiset kolme kilsaa kulki ihan siedettävästi ja sitten alkoi rassaamaan hengitystä. Hapoillehan tässä ei pääse vaan rajat tulee hengityskapasiteetin kanssa.  Juoksussa olen selkeästi viime vuotta jäljessä mutta lähtökohdatkin ovat aivan erit. 20 minuutin alitusta ei vielä tullut mutta ei kaukanakaan ole.

Perjantaina oli ansaittu lepopäivä treeneistä ja illalla vain kevyttä jumppaa ja lihashuoltoa.

Lauantaina aamulla aloittelin varhain pitemmän ja tehokkaan pyöräilyn, jossa ajetaan 3 x 40 min Ironman wateilla +20 min puolimatkan wateilla. Kylmän aamun vuoksi päädyin polkemaan sisällä. Swftistä ja hyvästä äänikirjasta huolimatta (vahva lukusuositus Marit Björgenin elämänkerralle!) huolimatta meno maistui puulle ja erityisesti puuduttavalle. Kolmannen kierroksen alkaessa jalat olivat melko tyhjät ja asennon pitämiseen piti keskittyä normaalia enemmän.  Viimeisenä oljenkortena vaihdoin äänikirjan Spotifyn soittolistaan ja se tepsi. Kummasti tuli musiikista lisäenergiaa ja meno parani loppua kohti. Perään tein tunnin pk-juoksun, mikä tuntui pyörään verrattuna huomattavasti helpommalta. Uintiakin olisi ollut tarjolla mutta jätin välistä, sen verran koville joutui itsensä ajamaan. Treenissä tuli juotua liian vähän ja se kostautui loppupäivän nuutuneena olona. Tämä oli kyllä viikon raskain ja vaikein treeni.

Sunnuntaina aamulla singahdettiin kahvikupposen jälkeen meidän upeaan uintimekkaan eli Kaukaveteen.  Edessä oli viikon viimeinen ponnistus eli 2000 m:n testiuinti.  Alle uin ensin 400 verraa, yksi reipas 300 metriä ja 100 väliverra. Sitten vaan matkaan. Aloitin (niin kuin yleensä) rennosti ja meno tuntui puolessa välissä matkaa tosi kevyeltä.  Normaalisti olen alkanut tasaisesti kirimään ekan tonnin jälkeen mutta nyt ei menohaluja jostain syystä ollut. Loppukiri jäi viimeisille satasille ja tulos oli sen mukainen. Normaali puristuksen puuttuessa aikaa meni rapiat 27 minsaa.  Tokihan tulokseen vaikuttaa viikon treenikuorma mutta suurin tekijä on se, että maalis-huhtikuussa kertyi todella vähän uintikilsoja sairastelun ja Mallorcan reissun vuoksi. Plussaa testissä oli, että jaksan pitää tasaista vauhtia yllä todella rennosti ja liiemmin väsymättä.

Summa summarum, kunto, vireys ja erityisesti terveys ovat tällä hyvällä mallilla. Jokaiseen treenin tulee lähdettyä hymyssä suin ja motivoituneena.

Seuraavassa blogissa lisää treenikuulumisia ja Vuokatin yötriathlonin fiiliksiä.

***

24.4.2022

Treenilomalla Mallorcalla 12.–19.4.2022

Talven treenikausi tuli päätökseen ja samalla hiihtovermeet siirtyivät varaston perukoille kesäteloille. Mennyt kausi oli aika kaksijakoinen. Marraskuun polvileikkauksen jälkeen pääpaino oli kuntoutuksessa ja maaliskuussa sairastettu korona kuritti kuukauden päivät. Pyöräilykauden avaukseen, treenilomalle Mallorcalle pääsimme kuitenkin lähtemään Mikon kanssa kutakuinkin terveiden kirjoissa. Matkaseurueeseemme liittyivät myös Jone ja Eikku, jotka ovat tuttua matkaseuraa, innokkaita pyöräilijöitä ja kokeneita Mallorcan kävijöitä.

Treeniloma vai treenileiri, se on ihan makuasia mutta kokopäivätyössä käyvälle se on myös ansaittua lomaa. Mallorcalla ollaan käyty yhdessä jo useamman kerran, koska se tarjoaa monipuolisia maastoja kumpuilevista tasamaan reiteistä vuoriston serpentiiniteihin. Saarella ei ole niin pientä ja kapeaa peltotietä, jota ei olisi asfaltoitu. Pyörällä pääsee seikkailemaan mitä uskomattomimmilla maaseutureiteillä viihtyisiä kuppiloita unohtamatta.

Tälle treenilomalle emme rakennelleet mitään orjallista ja valmista ohjelmaa. Pääpaino oli vain saada mahdollisimman paljon vietettyä aikaa pyörän päällä. Uintia, juoksua ja jumppaa tehtiin ihan vaan makupaloiksi. Ja koska otettiin märkkärit mukaan, päätettiin, ettei altaaseen edes haikailla. Tehtiin kaksi pikapulahdusta hyiseen Välimereen, veden lämpötilan ollessa tuskin 15 astetta. No, sehän on vähän niin kuin koto-Suomessa avovesikauden aloituksessa. Toisella kerralla hommaa hidasti Alcudian lahdenpoukaman kirkkaaseen rantaveteen ajautuneet meduusaparvet. Niitä iljetyksiä muuten oli, ihan silmänkantamattomiin. Jouduttiin kotvasen väistelemään ja kahlailemaan väljempiä vesiä etsiskellen. Juoksulenkit jäivät muutamaan kevyeen aamuhölkkään ennen aamupalaa ja pyörän päälle kapuamista.

Pyörälenkeille startattiin joka lomapäivä eli yhteensä kahdeksan kertaa, joista selkeästi kaksi suuntautui vuoristomaisemiin. Lenkit aloitettiin matkaseurueen kanssa yhdessä mutta pääosin seikkailimme Mikon kanssa romanttisesti kahdestaan pitkin maita ja mantuja. Viikon puolivälissä teimme lenkkitreffit Savo-Lahti-Turku –porukan eli Hennan, Micon, Katjan, Esan ja Tuulan kanssa.  Upeisiin Cala Figueran rantamaisemiin suuntautunut 160 kilsan leppoisa lenkki meni mukavassa seurassa kuin siivillä. 

Juttua sekä huumoria piisasi, reittikommelluksistakaan ei vältytty ja kahvitauolla nautituista kuuden euron kokiksista tuli legenda (vai trauma?!).

Rankin reissu fillaroitiin loman toiseksi viimeisenä päivänä. Starttasimme heti aamuvarhaisella pyörät kartturin suunnittelemalle 225 kilsan reitille, mikä pitää sisällään noin 4000 nousumetriä.  Se on sama kuin keväisin ajettavassa Mallorca312 massapyöräilytapahtumassa. Reitti kulkee läpi Serra Tramundan vuoriston ja  haastaa kovimmatkin pyöräniilot armottomalla mutta ah, niin kauniilla reitillään. Gran Fondo ajetaan tänä keväänä 30.4 ja valittavana on kolme eri reittivaihtoehtoa – 312 km, 225 km tai 165 km. Osallistuimme tapahtumaan vuonna 2018 juurikin tuolla 225 kilsan reitillä eli kävimme hiukan verestämässä muistoja.

Ja ne treenitunnit, niitä kertyi viikon aikana yhteensä 43, joista pyöräilyä 38 tuntia, uintia tunti, juoksua tunti ja jumppaa&kehonhuoltoa kolme tuntia. Normityöviikkoihin verrattuna puhutaan siis noin nelinkertaisesta määrästä. Kuulostaa kyllä kamalalta määrältä mutta kun tehoja tehtiin todella maltillisesti, pysyi kokonaiskuormittavuus aisoissa ja energiatasot hyvänä. Jokaiselle lenkille lähdettiin hymyssä suin vaikka minulla takalisto oli kyllä välillä melko koetuksella. Olihan tämä kokemus sinänsä – positiivinen sellainen.  Loppuloma palauteltiin täällä kotosalla ja huomenna on töihin paluun aika. Tästä alkaa myös kuuden kuukauden treenijakso, joka huipentuu Havaijin MM-kisoihin 6.10.2022. Toivottavasti meilläkin Kainuussa kevät etenee vauhdilla ja päästään pian fillaroimaan lyhkäsissä tien päälle.

Toukokuun blogissa lisää treenikuulumisia ja pohdintaa kesän kisakalenterista. 

***

3.4.2022

Puolivahingossa lajin pariin

Enpä olisi vielä vuonna 2016 uskonut ensimmäisiä triathlonaskelia ottaessani, että lokakuussa 2022 kisaan legendaarisessa Ironmanin MM-kisassa Havaijilla.

Kaikkihan lähti siitä, että lajia harrastavat ystäväni pyysivät minua joulukuussa 2015 vahvistukseksi puolimatkan viestijoukkueen uintiosuudelle. Ajatus kutkutti, vaikka uiminen ei sinällään kovin inspiroinutkaan, koska sitä oli tullut aikanaan tehtyä kyllästymiseen asti. Pienen houkuttelemisen jälkeen suostuin ja niin sitä hypättiin alkuvuodesta 2016 pitkästä aikaa treenimielessä altaaseen. Liikkeelle lähtö oli tahmeata ja tuntuma veteen nolla. Kevään aikana uinnista alkoi jo päästä jyvälle ja yleiskuntokin parani. Siinä sitten eräänä päivänä, hetken mielijohteesta (kiitos Elinan) tulin hankkineeksi myös triathlonpyörän. Lumien sulaessa ensimmäisillä maantielenkeillä huomaisin, että pyöräilyhän on se juttu, vaikken siinä hyvä ollutkaan. Pian alkoivat myös uinnit avovedessä ja OMG, olin myyty! Kesällä sitten kohtalo puuttui peliin, emmekä jostain syystä päässeet viestijoukkueena Tahkon viivalle.  Triathlonharjoittelua oli kuitenkin jo sen verran takana, että siitä rohkaistuneena ilmoittauduin Tahkon puolimatkalle (1,9 km uinti – 90 km pyöräily-21,1 km juoksu.).

Aivan tyhjästä en siis leikkiin ryhtynyt sillä nuoruudessa harrastin monipuolisesti kestävyysurheilua ja uintia vuosikymmenen ajan maajoukkuetasolla. Kovasta ja tavoitteellisesta harjoittelusta oli kuitenkin jo vierähtänyt reilu 20 vuotta ja vk-mk-alueet tuntuivat kaukaiselta ajatukselta ihan jo henkisestikin ajatellen. Harjoittelu olikin alussa pääosin kevyttä ja sellaista omilla mukavuusalueilla puuhastelua. Peruskunto oli kuitenkin aikuisiän jumppa- ja lenkkeilyharrastuksen tiimoilta kohtalainen ja kunnon kohotessa jo yksistään uuden lajin viehätys motivoi treenaamaan. Tahkon puolimatka oli siis ensimmäinen triathlonkisani, josta tavoitteena oli vain suoriutua vailla suurempia tavoitteita. Kävi kuitenkin odotettua paremmin ja olin maalissa hyvävoimaisena N40 sarjan ykkösenä ja noviisille varsin kelpoajalla 5.13. Hyvää hommaahan ei sitten passannut jättää siihen. 

Kohti triathlonin kuninkuusmatkaa

Triathlonharjoittelusta tulikin elämäntapa. Vuosien 2017–2019 aikana tahkosin läpi useita puolimatkan kisoja ja kehityin lajissa tasaisesti. Lahden Ironmanin puolimatkan kisasta vuonna 2019 lunastin ikäsarjan voitollani paikan Nizzan MM-kisoihin, josta tuomisena oli 12. sija. Nizzan jälkeen tuntui siltä, että nyt voisi olla aika asettaa tavoitteet kohti lajin kuninkuusmatkaa ja tulla teräsmieheksi.

Ensimmäisen täyden matkan kisan (3,8 km uinti – 180 km pyöräily – 42,2 km juoksu) suoritin Ironman Tallinnassa elokuussa 2020. Kisaan valmistautumista varjosti pienoinen takareisivaiva enkä ollut voinut tehdä tasapainoisia juoksutreenejä kuukauteen. Luotimme valmentaja-puolisioni Mikon kanssa kuitenkin siihen, että lepo ja adrenaliini korjaavat tilanteen ja matkasta on mahdollista suoriutua. Loistavan uintiosuuden, tasavahvan pyöräilyn ja kilometri kilometriltä taistellun juoksuosuuden jälkeen sain maalissa kuulla ensimmäisen kerran ne mahtavat sanat ”Tiina – You Are An Ironman!”. Nyt olin siis teräsmies oman ikäsarjani (N 45–49) voittajana aikaan 9.58 ja heti sub 10 h:n alitus. Suorituksella heltisi myös Havaijin MM-kisapaikka mutta jätin sen kuitenkin lunastamatta. Tuntui siltä, että harjoittelua on alla liian vähän ja vuoden 2021 kisa tulee liian aikaisin. Kilpasisaret sekä muut lajikollegat pitivät ratkaisuani järjettömänä, koska paikka on kovan työn takana ja sitä joutuu todellakin metsästämään. Uskoimme kuitenkin siihen, että pystyn saavuttamaan paikan seuraavankin vuonna, jolloin myös kokemus ja lisävuodet harjoittelussa mahdollistaisivat paremman lopputuloksen.

Havaijin MM-kisapaikan metsästys

Kisaksi valikoitui suomalaistenkin suosima, lokakuun alussa kisattava Ironman Barcelona, josta MM-kisalipun saaminen on suuren osallistujamäärän vuoksi haastava. Valmistautuminen oli Tallinnan kisaa tragikoomisempi. Yleisesti ottaen kesän treenit ja kisat menivät hyvin ja kunto oli nousujohteinen. Polvivaiva kuitenkin varjosti juoksutreenejä koko loppukauden ja noin kolme viikkoa ennen Barcelonan kisaa jalka ei pistävän kivun vuoksi antanut juosta lainkaan. Vaivaa yritettiin hoitaa levolla sekä kortisonilla, jonka uskoin auttavan. Reissuun siis lähdimme ja tunnelma oli olosuhteisiin nähden positiivisen luottavainen. Valo ja lämpö tekivät pimeän ja sateisen syksyn jälkeen hyvää, uinti rullasi ja pyöräjalat tuntuivat vahvoilta enkä suuremmin polveani murehtinut. Kisaa edeltävän päivänä oli kuitenkin uskaltauduttava pienelle juoksulenkille tunnustelemaan, mitä jalalle kuului ja olisiko kenties tapahtunut ihmeparantuminen. Ei ollut. Mutta kivun kanssa pystyi juoksemaan eikä jalka pettänyt alta. Päätin ottaa riskin ja lähteä taistelemaan.

Kisapäiväksi oli luvattu myrskylukemia eikä sääennuste pettänyt. Päivä valkeni todella tuulisena. Kilpailun jury pähkäili tilannetta, starttia siirrettiin useaan otteeseen ja lopulta uintiosuus lyhennettiin noin 500 metriin. Omaa lähtöä odotelin rauhassa ja katselin, kun porukka syöksyy lähtökarsinoista viiden hengen ryhmissä kohti vellovaa aallokkoa. Sitten oli minunkin syöksyttävä. Meno oli hurjaa, tuntui kuin olisin pyörinyt pesukoneessa. Uinti oli enemmänkin seilaamista harvalla käsivedolla aallon harjalta toiselle. Pelastuskalustolla oli suuri työ valvoa ja poimia merihätään joutuneita kilpailijoita, joiden matka jäi kesken ennen kuin se ehti kunnolla edes alkamaan. Rantautuessani sain päälleni vielä aallon mukana pyörivän valtavan hiekkamassan, josta pääsin autettuna ylös ja kohti T1 vaihtoa ja pyöräosuutta.

Tiellä oli lyhyestä uintiosuudesta johtuen ehkä normaalia ruuhkaisempaa. Sääntöjen mukaista 12 m:n väliä edellä ajavaan oli mahdotonta pitää ja vääjäämättä ajauduin mukaan porukoihin. Toisella kierrokselle mentäessä ryhmät olivat hiukan hajaantuneet ja omasta pyöräilyrytmistä sai paremmin kiinni. Tankkaaminen sujui hyvin ja maltti oli tehojen suhteen koko ajan matkassa. T2 vaihtoon saavuin kuitenkin jännittyneenä siitä, mitä juoksuosuudella tuleman pitäisi.

Pyörän päältä noustessani tepsuttelin kohti vaihtoaluetta varovasti tunnustellen, poksahtaako polvi heti alkuunsa. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, joten lenkkarit jalkaan, lippis ja lasit päähän, pari geeliä takataskuun ja sitten menoksi. Juoksurytmistä kiinni saatuani tajusin heti, ettei homma lähde rullamaan toivotunlaisesti. Oli siis luvassa raskasta menoa alusta loppuun. Mikon tsemppaus kannatteli mustimpina hetkinä enkä antautunut välikävelyihin. Lieneekö sisulla ja adrenaliinilla ollut vaikusta asiaan mutta polvesta ei kuulunut koko matkan aikana mitään. Maaliviivan ylitin väsyneenä ja onnellisena siitä, että ylipäätään suoriuduin matkasta. Jalat tuli juostua käytännössä alta ja polvi romahti lopullisesti siihen. Lopputuloksissa olin hienosti sarjani (N 45–49) kakkonen ja koko kisan kolmas. Pää oli kuitenkin painuksissa MM-kisapaikan suhteen, koska vain voittajat lunastivat osallistumisoikeuden automaattisesti. Ilon ja onnen päivä koittikin vasta kaksi päivää kisan jälkeen, jolloin organisaatio onnitteli sähköpostitse, jossa toivotettiin tervetulleeksi Ironman Havaijille 2022.

Seuraavassa blogeissa kerron huhtikuun treenileiristä Mallorcalla ja siitä, miten kokopäivätyössä käyvänä treenaan.